Parsakaalin tuho

Kun aikoinaan muutin kotoa omilleni osaksi epämääräistä kommuunia, jouduin törmäyskurssille täysin uudenlaisen ajatuksen kanssa. Minua pidettiin uusavuttomana. Syy ei suinkaan ollut siinä, etten olisi osannut kuoria perunoita tai vatkata kermasta vaahtoa, saati loihtia mureita sisäfileepihvejä kera kermaisen pippurikastikkeen ja parsakaalipiiraan, ei. Minä osasin kaiken tuon. Syyksi riitti yksinkertaisesti se, etten osannut käyttää mikroaaltouunia. Niin, tuota keittiön palvottua keskipistettä. Ketään ei liikuttanut, jos joku ei osannut käyttää oikeaa uunia. Sitä pidettiin vain normaalina.

 

Meillä ei lapsuudenkodissani ole mikroa, ei astianpesukonetta tai edes vedenkeitintä. Ensimmäinen kahvinkeitinkin rantautui taloon vasta toissa jouluna. Mutta me pärjäämme, kiitos kysymästä, me pärjäämme loistavasti! Muille ihmisille tilanteemme tuntuu olevan paljon mieltä raastavampaa. Olemme tottuneet pesemään astiat käsin, olemme tottuneet käyttämään uunia ja hellaa ja päätä ruokaa laittaessa, olemme myös tottuneet hakemaan perunat ja porkkanat omalta maalta, tomaatit ja kurkut omasta kasvihuoneesta ja tekemään piparitaikinankin alusta asti itse, ei siinä ole mitään hirvittävän mystistä.

  

Mikä on sen sukupolven kohtalo, jolla tulee sanasta ananas ensimmäisenä mieleen tölkki? Mihin on maailma porskuttamassa, jos parikymppinen pariskunta on pulassa astianpesukoneen mennessä rikki? Tavallinen kotiruoka näyttää olevan erittäin ten minutes ago ja kaappitilan vallanneet valmiiksi raastetut pizzajuustot ja aivan käsittämättömät purkistaan räjähtäen sinkoilevat tölkkicroissantit tuntuvat suorastaan pilkkaavan nurkassa nököttävää parsakaalia. Valmiskaakaoiden valtakunnassamme elintarviketeollisuuden ihmeet painostavat ihmispolot ylenpalttiseen laiskuuteen.

Keittiö, mitä me sinulla enää teemme? Suotta kalliita neliöitä tuhlaillaan. Nopeutta, helppoutta, vaivattomuutta. Tehokasta, tehokasta, tehokasta. Minä annan parsaparalle vielä mahdollisuuden. Todellisuus on se, että tänäänkin tulen viettämään keittiössäni aikaani vähintään tunnin ruokaa valmistaen. Hidasta ja tylsää? Joskus sitäkin, mutta ainakin tiedän, mitä suuhuni mätän.

Olen erittäin iloisesti yllättynyt laajempaakin suosiota saaneesta ns. kotoilu-trendistä. Asioita - ruokaa, vaatteita, käyttöesineitä, yms. - on alettu tekemään entistä enemmän itse, omin käsin, tietoisina siitä, minkälaisten raaka-aineiden kanssa ollaan tekemisissä. Voi osittain olla blogikulttuurinkin ansiota, että kotoilu on kasvattanut suosiotaan huimasti. Toivottavasti ilmiö pitää pintansa.

    
 

Henriikka